Hankkeen kuulumisia ja uusi projektipäällikkö
ANNIKAN TERVEISET Hei, olen Annika Koskenkorva, 29-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri ja KeLiPa -hankkeen uusi projektipäällikkö. Olen kotoisin Pirkanmaalta, mutta viiden Rovaniemellä vietetyn opiskeluvuoden jälkeen menetin pohjoisen luonnolle täysin sydämeni. Pala minusta tuleekin aina kaipaamaan lähelle Lapin luontoa, sen kauneutta ja rauhaa. Nykyisin asun pääsääntöisesti Helsingissä, viettäen kuitenkin joka kuukausi aikaa myös Rovaniemellä. Hankkeen edellisen projektipäällikön Hanna Ylipiessan jäädessä heinäkuussa vanhempainvapaalle, siirryin hänen tilalleen 6.7. alkaen. Tarkoituksenani on johtaa projekti maaliin loppuvuoteen mennessä. Opiskelin Lapin yliopistossa pääaineena matkailututkimusta, joten matkailuala ja kestävyyden eri näkökulmat ovat minulle tuttuja. Työtaustani on markkinointialalta, jonka uskon olevan tarpeellinen lisä hankkeen loppuajalle, saadaksemme levitettyä tuloksia mahdollisimman tehokkaasti. Hankkeessa on vielä jäljellä tehtävää, ja olenkin hyvin innois