Hankkeen loppuseminaari tulossa – Save the date ja uuden projektisuunnittelijan esittely

 



SAVE THE DATE!


Hankkeemme loppuseminaari järjestetään keskiviikkona 9.11. klo 12:00 alkaen Rovaniemellä Arktikumin Polarium -salissa sekä etäyhteydellä Microsoft Teamsin kautta. Luvassa on paljon mielenkiintoisia ja inspiroivia puheenvuoroja kestävään liikkumiseen ja saavutettavuuteen liittyen. Laita päivämäärä muistiin ja tule paikalle kuulemaan ja keskustelemaan tärkeästä ajankohtaisesta aiheesta. Seminaarin tarkempi ohjelma julkaistaan lähempänä tapahtumaa. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. 


Syksy on tuonut mukanaan uusia tuulia hankkeen loppuajalle, kun hanketyöryhmä sai elokuun lopussa vahvistusta uuden projektisuunnittelijan myötä. Lue alta lyhyt esittely.



Moikka,

 

olen Opri Laamanen ja aloitin KeLiPa -hankkeen projektisuunnittelijana elokuun lopulla. Olen 25-vuotias maaliskuussa valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri. Opiskellessani Lapin yliopistossa pääaineeni oli matkailututkimus ja sivuaineina taloustieteet ja kasvatustiede. Olen alun perin kotoisin Savonlinnasta, ja vaikka luonto on Järvisuomessakin upeaa, on Lapin tunturit kiehtoneet jo pienestä pitäen, kun ollaan perheen kanssa tehty vuosittain hiihto- ja laskettelureissuja. Itselle ensimmäiset kokemukset Lapista ja sen luonnosta ovat olleet matkailijana ja vaikka opintojen aikana asuin Rovaniemellä, koen Lapin itselle merkityksellisenä etenkin matkakohteen näkökulmasta. Pidän Lapin alueellista kehittämistä tärkeänä ja mielenkiintoisena, joten odotan innolla mitä kaikkea pääsen vielä hankkeen loppuaikana oppimaan!



Yhteystiedot:

Opri Laamanen

Projektisuunnittelija

opri.laamanen@ulapland.fi

+358 40 191 3313






Tilaa uutiskirje!