Tekstit

Liikkumisen palveluiden hankinnoissakin kannattaa toteuttaa yhteistyötä ja vuoropuhelua

Kuva
Hankinnan suunnittelussa lähtökohtana ovat hankinnan tarpeet ja tavoitteet. Liikkumisen palveluita hankittaessa on mahdollista miettiä, kuinka palvelu toteutetaan kestävästi ja kuinka se voisi toimia osana oman kunnan ja seutukunnan kestävän liikkumisen palveluiden ekosysteemiä. KeLiPa –hanke toi Lapin liikkumisen palveluiden hankkijat yhteen oppimaan aiheesta ja jakamaan kokemuksia.   Kuljetuspalveluiden hankinta on kunnissa suhteellisen harvoin toistuva toimenpide, jossa rutiinia hankintoihin ei välttämättä ehdi syntyä. Uusi puhtaiden ajoneuvojen lainsäädäntö on tuonut hankintoihin lisää pohdittavaa kunnille asetettujen tavoitteiden takia. Kestävän liikkumisen palveluiden ekosysteemi -hankkeen järjestämässä työpajasarjassa hankintojen prosessi käytiin läpi PTCServices Oy:n asiantuntijan johdolla. PTCS tuotti hankkeelle myös kuljetuspalveluiden hankintaoppaan julkisille hankintayksiköille , tarjouspyyntö - ja sopimuspohjat sekä reittisuunnittelun mallipohjan .   Hankintaprosessi a

Liikkuminen Tunturi-Lapissa on yhteinen asia

Kuva
  Miten vähentää matkailija ja asukkaan liikkumisesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä? Miten kannustaa niin asukkaita kuin matkailijoita kestävään liikkumiseen – jalan, pyöräillen tai hyödyntäen tarjolla olevaa julkista liikennettä? Tunturi-Lapissa vastausta on haettu laatimalla yhteinen Tunturi-Lapin kestävän liikkumisen strategia ohjaamaan työtä aiheen parissa .      Liikkumisen ekosysteemin rakentaminen ja haltuun ottaminen yksin matkailukohde- tai kuntakohtaisesti ei ole mahdollista, eikä myöskään järkevää. Liikkujan niin paikallisen kuin matkailijan hiilijalanjälkeä on mahdollista pienentää luomalla yhteinen kestävän liikkumisen verkosto ja mahdollistamalla sujuvat matkaketjut. Näin saadaan luotua isompi kokonaisuus, jossa liikkuminen on sujuvaa niin matkailukohteiden kuin kuntakeskusten välillä, huomioiden aluetta koskevat merkittävät julkisen liikenteen solmukohdat myös Tunturi-Lapin ulkopuolella. Yhteistyö vaatii halua tutkia, suunnitella, toteuttaa, kilpailuttaa ja tiedottaa yli k

Selvitys matkailijoiden liikkumisen vaikutuksista Tunturi-Lapin alueella

Kuva
Selvitys matkailijoiden liikkumisen vaikutuksista Tunturi-Lapin alueella vahvistaa sen, mikä on alueellisesti jo tiedetty     Miten Tunturi-Lapissa liikkuva matkailija kokee julkisen liikkumisen mahdollisuudet? Miten matkailija liikkuu Lapissa? Miksi Lappi houkuttaa saapumaan paikan päälle? Kestävän liikkumisen palveluiden ekosysteemi -hankkeessa mm. tutkittiin tapoja liikkua Tunturi-Lapissa elokuusta marraskuuhun 2022. Johtuen rajallisista joukkoliikenteen mahdollisuuksista kulkijan hiilijalanjälki kasvaa liikkumisen painottuessa yksityisautoiluun.      Julkisen liikenteen kehittämistä alueella tarvitaan, jotta alueen hiilikuormaa saadaan vähennettyä. Sen vähäisyys ja osittain puute on ollut alueella hyvinkin selvää, nyt tehdyn selvityksen myötä Tunturi-Lapin liikkumisen kokonaiskuvasta saatiin jäsentynyttä tietoa niin matkailijoiden tavoista liikkua kuin matkailijoiden motiiveista matkustaa alueelle ja alueen sisällä. Samoin selvitettiin millaisia toiveita Tunturi-Lapin kohtees

Tilaa uutiskirje!