Tekstit

Näytetään tunnisteella liikkumisen palvelut merkityt tekstit.

Liikkumisen palveluiden hankinnoissakin kannattaa toteuttaa yhteistyötä ja vuoropuhelua

Kuva
Hankinnan suunnittelussa lähtökohtana ovat hankinnan tarpeet ja tavoitteet. Liikkumisen palveluita hankittaessa on mahdollista miettiä, kuinka palvelu toteutetaan kestävästi ja kuinka se voisi toimia osana oman kunnan ja seutukunnan kestävän liikkumisen palveluiden ekosysteemiä. KeLiPa –hanke toi Lapin liikkumisen palveluiden hankkijat yhteen oppimaan aiheesta ja jakamaan kokemuksia.   Kuljetuspalveluiden hankinta on kunnissa suhteellisen harvoin toistuva toimenpide, jossa rutiinia hankintoihin ei välttämättä ehdi syntyä. Uusi puhtaiden ajoneuvojen lainsäädäntö on tuonut hankintoihin lisää pohdittavaa kunnille asetettujen tavoitteiden takia. Kestävän liikkumisen palveluiden ekosysteemi -hankkeen järjestämässä työpajasarjassa hankintojen prosessi käytiin läpi PTCServices Oy:n asiantuntijan johdolla. PTCS tuotti hankkeelle myös kuljetuspalveluiden hankintaoppaan julkisille hankintayksiköille , tarjouspyyntö - ja sopimuspohjat sekä reittisuunnittelun mallipohjan .   Hankintap...

Tietoisku: Päivitä vähähiilisten hankintojen osaamisesi 3/11/2021

Kuva
Järjestämme kestävät hankinnat -teemaisen webinaarin (Teams) yhteistyössä GRUDE  - Green Rural Economy, VähäC  - Vähähiilisyyden edistäminen Itä-Lapissa, VÄPPI  - Vähähiilinen Lappi ja KKH - Kohti kestäviä hankintoja  -hankkeiden kanssa. Ohessa tilaisuuden ohjelma ja ilmottautumislinkki tapahtumaan.  Hiertääkö hankintojen toteuttaminen, tuovatko hankintojen vähähiilisyyskriteerit harmaita hiuksia? Tule mukaan tietoiskuun kestävistä julkisista hankinnoista. Tilaisuus on tarkoitettu erityisesti oman toimen ohella hankintoja tekeville kuntasektorin toimijoille. Aamupäivän tilaisuudessa kuullaan ja keskustellaan energian, liikkumispalveluiden sekä elintarvikkeiden hankinnoista ja miten huomioida hankinnoissa vihreän siirtymän tavoitteet. Nyt on oiva mahdollisuus tulla keskustelemaan ja kyselemään askarruttavista kohdista. Mukana sparraamassa hankinta-asioiden kanssa Keijo Tuisku, Tornion kaupungin hankintapäällikkö, sekä tietoiskut Hanselilta (Pasi Tainio), Motiv...

Webinaari: Kestävän liikkumisen palveluiden ekosysteemi – Kuntien järjestämä liikenne, ke 9.12.2020 klo 13-16

Kuva
Kestävän liikkumisen palveluiden ekosysteemi -hanke järjestää avoimen virtuaaliseminaarin kaikille aihepiiristä kiinnostuneille. Webinaari keskittyy pääosin kuntien järjestämään liikenteeseen ja siihen liittyviin tulevaisuuden kysymyksiin.

Opiskelijat pohtivat tulevaisuuden matkailijan liikkumista

Kuva
Open Arctic MaaS -hankkeen toinen palvelumuotoilun toimeksianto suunnattiin Lapin yliopiston matkailututkimuksen opiskelijoille, jotka saivat alkukeväästä tehtäväkseen pohtia liikkumispalveluja tulevaisuuden matkailijan näkökulmasta. Aikajänteeksi tulevaisuuden ennakoinnissa oli valittu näkymä viiden vuoden päähän. Yhteensä viisi ryhmää esitti palvelumuotoilua ja tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiä hyödyntävän projektinsa tuotoksia SINCO-laboratoriossa huhtikuun lopussa.

Miten OpenStreetMap vaikuttaa reittioppaaseen?

Kuva
Open Arctic MaaS -hankkeessa pilotoitavan Lapin reittioppaan testiversion karttapohjana toimii OpenStreetMap, joka on avoimeen, vapaasti käytettävissä olevaan dataan perustuva yhteisöpalvelu ( https://wiki.openstreetmap.org ). Kuka tahansa pystyy muokkaamaan OpenStreetMapia ja viemään sinne uusia karttatietoja, esimerkiksi teitä ja palveluita – ilmaisen karttapalvelun sisältö päivittyy viranomaisten, hyödyntäjien ja vapaaehtoisten tuottamilla tiedoilla. Suomesta löytyy jo kymmeniä kartoittamisen harrastajia. Palveluiden lisääminen OpenStreetMapiin OpenStreetMapin käytön aloittaminen ja kartan muokkaaminen edellyttää sisäänkirjautumista, jonka voi tehdä esimerkiksi jo olemassa olevilla Facebook- tai Google-tunnuksilla. Tämän jälkeen karttaa pystyy tarkastelemaan, ja halutessaan muokkaamaan esimerkiksi yksittäisen kohteen tietoja: lisäämään rakennuksen, alueen, tai vaikkapa maastokohteen kuten vaaran tai kukkulan. Kohdetta lisättäessä OpenStreetMapiin riittää kohteen nimi ja kat...

Open Arctic MaaS taklaa liikkumispalveluiden haasteita

Pohjois-Suomen harvaan asutulla alueella haasteet ovat liikkumisen osalta erilaiset verrattuna esimerkiksi eteläisen Suomen kasvukeskuksiin – kaupungeissa MaaS (Mobility as a Service) -kokeiluille on tarjolla täysin erilainen toimintaympäristö. Pohjoisessa etäisyydet matkakohteiden ja nähtävyyksien välillä ovat pitkiä, liikenneyhteydet rajallisia ja sesonkivaihtelut suuria. Tieto reiteistä ja aikatauluista on hajanaista ja usein myös hankalasti löydettävissä. Tiedon hajanaisuuteen vaikuttaa merkittävästi liikkumisen palveluiden voimakas pirstaloituminen ja osittain tästä juontuva matala digitointiaste. Sujuvan ja helpon liikkumisen kannalta katsottuna kokonaisvaltaisten reittioppaiden puuttuminen on haaste.

Tilaa uutiskirje!